Rakentavaa palautetta | Miksi sisäilmaongelmat ovat Suomessa muita maita yleisempiä? Osa 1 - tietoisuus | Apua sisäilmaongelmiin

Miksi sisäilmaongelmat ovat Suomessa muita maita yleisempiä? Osa 1 - tietoisuus

19.04.2016 10:261 vuosi sitten

Itse sairastuin homeesta vakavasti Espanjassa, joten otsikko saa minut hieman vihaiseksi. Tehdään siis heti alkuun selväksi, että myös ulkomailla on vakavasti sairastuttavia kosteus- ja homevaurioita. Lisäksi myös rakennusmateriaalien kemikaalit sairastuttavat muuallakin kuin Suomessa.

Vaihto-opiskelijana muutin Barcelonaan. Lentokentältä menin asuntonäyttöön. Nuori vuokraisäntä esitteli viimeisten sisustustrendien mukaan stailattua asuntoa, joka sijaitsi 500-vuotta vanhan kivitalon neljännessä kerroksessa. Vuokraisäntä esitteli ylpeänä helmeään "Voitko uskoa, että nämä seinät olivat aivan homeessa?". No, ei se ollut kovin vaikeaa uskoa. Vaikka pinnat olivat valkoiset, oli huoneistossa vieno kellarin tuoksu.

Minä opiskelija-asuntoni olohuoneessa.

Ongelma oli, että en minä eikä vuokraisäntä olleet tietoisia homeen aiheuttamasta haitasta terveydelle. Tulin muutaman kuukauden aikana todella sairaaksi. Googlailin opiskelija-asunnossani sanoilla "yskä ja selittämätön vatsakipu". Olin myös äärettömän väsynyt. Lisäksi kärsin myös oireesta, jonka nimityksen olen vasta myöhemmin oppinut: aivosumu. Muistan tulleeni muutaman kerran sivustolle, jossa yhdeksi mahdolliseksi oireiden aiheuttajaksi epäiltiin hometta. Ajattelin että ongelma ratkeaisi pitämällä ikkunaa auki ympäri vuorokauden.

Lopulta löysin itseni sairaalasta, jossa vietin muutamaan otteeseen useita päiviä. Minulle tehtiin lukuisia tutkimuksia, mutta mitään selitystä kamalalle ololleni ei löytynyt. Lähdin opiskelijavaihdosta maitojunalla Suomeen. Kun tulin kotiin ja avasin matkalaukkuni, lehahti huoneeseen vahva homeen haju.

Asunto oli vanhassa kivitalossa, jossa oli painovoimainen ilmanvaihto - asioita, joita usein pidetään tervellisen rakentamisen edellytyksenä. Mutta näissäkin voi olla ongelmansa. Opiskelija-asuntoni yläpuolella oli todennäköisesti ollut suuri kosteusvaurio (kattovuoto tai putkirikko) joka oli kastellut koko talon. Vuokraisännän kertoman perusteella seinät olivat olleet kauttaaltaan homepilkkujen peitossa.

Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että asunnon homeongelma oli syy yllättäen alkaneeseen sairasteluuni. Tämä on taas seurausta arvioni mukaan maailman parhaasta hometietoisuustasosta kansan keskuudessa. Eli me suomalaiset olemme poikkeusasemassa, tiedämme maailman eniten huonosta sisäilmasta.

Tietoisuus on hyvä alku. Mutta rakennuskannastamme ja ilmastostamme löytyy varsinaiset syyt sille, että sisäilmaongelmat koskettavat meitä näin laajasti. Näistä lisää kirjoitussarjan seuraavissa osioissa.